Trainer's Choice


”Oikoteitä ei ole”

 

Mari Lehtonen Huittisista tutustui Trainer’s Choiceen ensimmäistä kertaa vuonna 2004.
- Hain apua erilaisiin koiraongelmiin. Meille muutti tuolloin 7-vuotias suursnautseriuros Rolf, jolla oli kodinvaihtajana vähän vaikeuksia. Murheita oli myös parivuotiaan mustaterrieriuroksemme Rontin kanssa, ja kyselin neuvoja remmirähinän hillitsemiseen ja perustottelevaisuuteen. Soittelin Tommyn kanssa ja kävimme Kangasalla näytillä.
Nyt Lehtosen talouteen kuuluu Rontin lisäksi nelivuotias sekarotuinen uros Harmi.
- Yhteistyö koirien kanssa on mennyt pelkästään parempaan suuntaan. Luottamus on kasvanut molemmin puolin. Olen oppinut, ettei minkään asian kouluttamisessa ole oikoteitä. Eläin ei opi silloin, kun kouluttaja niin päättää, vaan asiat ottavat oman aikansa. Järjestelmällisyys ja huolellinen koulutus tuovat tulosta.
Kesällä 2006 Mari osallistui Koulutustekniikan perustaito- ja jatkokurssille eli kahdelle kanakurssille.
- Sieltä sain oikeastaan avaimet ajatteluun, miten eläin oppii. Kolmoskurssillekin olen vielä menossa. Tältä tieltä ei ole paluuta!

<< Takaisin